Elämäntyöstä nähtävyys 2012

Aikhikylän näyttelyiden aukioloajat

avoinna yleisölle päivittäin 22.6.-3.8. ma-su klo 11-19
* Pääsymaksu näyttelytiloihin 10e (8-16v. 5e)
* Näyttelyihin tutustutaan omatoimisesti, aikaa kannattaa varata n. 1-1,5h
* Ryhmien vierailut, opastukset ja hinnat sovitaan aina etukäteen.
-ryhmille opastettu tutustuminen 15,-/hlö (aikaa varattava 1,5-2h) vähint. 10 hlöä

Tutustuminen Aikhikylään koostuu kolmesta eri näyttelykokonaisuudesta

I Hakorakentaja Esa Heiskasen elämäntyö-näyttely

NÄYTTELYTILAT PÄÄRAKENNUKSESSA

Aikhikylän päärakennuksessa on tilaa yli 800m2, joista puolet Esa ottaa heinäkuussa näyttelykäyttöön. Näyttelyvieraat pääsevät kulkemaan
kolmessa suuressa tuvassa, jotka ovat jo sinänsä näkemisen arvoisia.

Aikhitupa on päärakennuksen vanhinta osaa. v. -95 valmistuneen tuvan hirret Esa on nostanut viereisen sisäjärven pohjasta. Tutkimuksissa
hakohirsien iäksi on saatu 1000-4000v.

Aikhituvan laajennusosa, Savotta-Sali henkii toisenlaista puun historiaa Seinähirret kertovat Suomen historian kannalta hyvinkin merkittävästä uitosta ja jätkien kovasta työstä. Massiiviset hirret ovat vanhoja uitossa käytettyjä puomeja.

Eteistuvan erikoisuutena on keskeltä lattiaa kohoava suuri pihapuu, jonka puulajin vierailijat saavat arvata. Oman mystisen tunnelmansa tähän
tilaan luovat myös Esan omin käsin rakentama massiivinen luonnonkivitakka ja peruskallio, joka on rakennusvaiheessa jätetty näkyviin.


PALJON IHMETELTÄVÄÄ

Useista eri elementeistä koostuva monipuolinen näyttely on rakentajan itsensä suunnittelema ja esille laittama. Esa on koonnut oman, yhden
miehen elämäntyönsä kaikkien kiinnostuneiden katseltavaksi. Tämä elämäntyö, jota tekijä itse kutsuu "elinkautiseksi" on kestänyt nyt jo 30v.

Lukuisat valokuvasuurennokset, erikoiset löydöt ja vanhat esineetjohdattelevat kulkijaa paitsi Aikhikylän rakennusvaiheisiin myös Porosalmen
ja Porosalmella v.1658 saakka asustaneen Heiskasen suvun historiaan.

Suvun historian edustajana esille nousee Esan ukki, Eino Heiskanen. Kalastajana ja mm. Linnansaaren kansallispuiston ensimmäisenä vartijana
aikanaan toiminut ukki tunnettiin nimellä Kala-Iekko. Näyttelyynsä Esa yhdisti ukkinsa kalastusperinnettä sekä oman kotinsa liiteristä tekemän
mielenkiintoisen löydön: Eino-ukin sota-aikaisen asekätkön.

Rakentajan luovuutta voi ihastella paitsi tupien monissa erikoisissa yksityiskohdissa ja rakennusratkaisuissa myös Esan maalauksissa,
jotka ovat kylmien pakkaspäivien tuotoksia ja vastapainoa raskaalle rakentamistyölle.

Näyttelyssä esillä;

  • Puuta vuosituhansien takaa
  • Rakennustaidetta ja rakennusvaiheita
  • Oivalluksia ja löytöjä
  • Kala-Iekon kalareissuja valokuvin
  • Mielikuvamaalauksia muinaisuudesta
  • Unohtunut uitto- taidekuvia
  • Porosalmen salainen asekätkö

II RumaPuu ja Muinaiset Ikikivet-näyttely

KORPPIVUOREN PIRTTI

Korkealla Korppivuorella komeileva 100m2 tupa on rakennettu vanhoista massiivisista uittopuomeista. RumaPuu-näyttelyn ikivanhat uurteiset hakopuut kertovat järveen vajonneen muinasmetsän historiasta. Näyttelyssä hakopuiden mystiikka avautuu kulkijalle Mari-emännän kirjoittamien RumaPuu-runojen muodossa.

*Korppivuoren Pirttiä käytetään myös kokoustilana ja vihkikappelina.

III Savotanraitti - massiivinen tilataideteos ja RumaPuu-tuotteiden myyntinäyttely

SAVOTANRAITTI - mielikuvia menneiltä ajoilta

Ulkonäyttelyalue koostuu useista vanhan ajan malliin rakennetuista savotta- ja metsälaavusta sekä puuvajoista. Löytyypä raitilta myös savotta-paja, jossa jätkät aikoinaan korjasivat mm. tukkireen osia. Esa on koonnut Savotanraitille hevostukkirekiä ja muuta rekvisiittaa kertomaan jätkien ja savottamiesten kovasta työstä sekä mielenkiintoisesta, osin unohtuneesta historiasta.

*Alue toimii samalla uusien RumaPuu-tuotteiden näyttelyalueena: laavun tai puuvajan voi tilata raitin valmiista mallista tai omien toiveiden mukaan. Esa rakentaa tilauksesta myös savusaunan ja saunan kehikoita.

*Materiaalina on vanha harmaa uppopuu, joita vajosi aikoinaan järvien ja jokien pohjaan uiton yhteydessä.

 


58900 Rantasalmi
hakoapaja@porosalmi.net

0400-939970