HakoApajan
Aikhituvat - Asiakastiedote
Hei
- uudet ja jo tutuksi tulleet asiakkaamme!
|
|
Lomakausi
lähestyy ja moni teistä on jo ehtinytkin varata oman
paikkansa HakoApajan rannoilta.
Tulevan kesän ja syksyn aikana toivomme, että mökkiläisemme
kiinnittäisivät entistä enemmän
huomioita muutamiin asioihin, joilla on mahdollista lisätä
viihtyvyyttä mökillä sekä turvata leppoisa
ja
rentouttava loma jokaiselle sitä tarvitsevalle.
Isäntänä ja emäntänä koetamme
hoitaa oman osuutemme parhaalla mahdollisella tavalla - auringonpaistetta
emme toki voi taata jokaiselle päivälle, mutta mukavat
puitteet lomailuun pystymme varmasti järjestämään.
Mökkitouhujen lisäksi opastamme löytämään
kivoja retkipaikkoja ihan lähiympäristöstä.
Toiveita pyrimme kuuntelemaan ja niihin vastaamaan mahdollisuuksiemme
mukaan.
|
|
KOIRAT
JA KISSAT LOMALLA:
- eläimistä on aina ilmoitettava varauksen yhteydessä
- eläimet
on pidettävä kytkettynä tai niiden on muuten
pysyttävä oman mökin pihalla
- omat
aluset ja pedit eläimille mukaan - paikka lattialla,
ei sängyillä tai sohvilla!
- omat
matot mukaan - mökin matot rullalle loman ajaksi
- jätökset
on korjattava pihamaalta
- eläimet
eivät saa aiheuttaa häiriötä muille alueella
lomaileville esim. jatkuva haukunta
|
SIIVOUS
- mökki
on lähtiessä jätettävä vähintään
siihen kuntoon, missä se oli tullessa
eli mattojen puistelu, imurointi tai lakaisu, luuttuaminen,
petien petaus sekä omat
tiskit ja roskat pois (jäteastiat alueella)
- siivouspalvelusta
veloitamme 30-50,-/kerta (sovittava erikseen)
- särkyneistä
esineistä, astioista ym. tulee aina ilmoittaa - mahd.
korvauksesta sovitaan
- varaamme
erillisen jäteastian kierrätyspulloille ja lasipurkeille
|
LOMAILURAUHA
- klo
23.:n jälkeen mökin pihamaalla ja ranta-alueella
käytetään vain normaalia puheääntä
--> mahdolliset musiikkilaitteet siirretään tässä
vaiheessa sisätiloihin
- juhannuksena
vastaava aika on klo 01.
|
ETUMAKSU
- varausmaksuna
toimiva etumaksu (1/2 mökin hinnasta) hoidetaan sovitun
ajan kuluessa
tilisiirtona - loppumaksu tilille ennen mökille tuloa
- kuitti mukaan
- mahdollisesta
peruutuksesta ja etumaksun palautuksesta sovitaan varauksen
yhteydessä
|
VIERAILIJAT
- mökki
on tarkoitettu ensisijaisesti sille pariskunnalle, perheelle
tai porukalle, mistä on
varauksen yhteydessä sovittu
- vierailijat
ovat tervetulleita tietyin rajoituksin;
--> visiitillä käyvistä vieraista riittää
pelkkä maininta isäntäväelle
--> yöpyvät vierailijat käyvät itse
ilmoittautumassa ja maksamassa 10,-/hlö/vrk (7-15v. /
5,-)
juhannuksena 20,-/hlö/vrk (7-15v. / 10,-) ja päivävisiitti
10,-/hlö (7-15v. / 5,-)
- vierailijoista
ei saa aiheutua häiriötä esim. muille alueella
majoittuville
|
TULOPÄIVÄ
- LÄHTÖPÄIVÄ
- lomailun
voi aloittaa tulopäivänä klo 14.
- mökki
luovutetaan lähtöpäivänä siivottuna
klo 12.
- siivoamattomana
mökin luovutus klo 11. (siivous sovittava etukäteen)
|
MAJOITTUJILLE
VÄLINEITÄ VUOKRALLA...
jos
autoon ei mahdu tai muuten et halua ottaa mukaasi, meiltä voit vuokrata:
- pelastusliivejä lapsille ja aikuisille (1,-/vrk - 5,-/vk)
- virveleitä (5,-/vrk - 25,-/vk) - muista kalalupa!
- uistimia
veloituksetta (8-10,-/uistin, jos häviää)
- mato-onkia
veloituksetta - matoja löytyy, ei kalalupaa
- moottorivene
Haukivedelle max. 6hv. (40,-/vrk - 200,-/vk + bensat)
- perämoottoreita
Haukivedelle max. 6hv. (30,-/vrk - 150,-/vk + bensat)
- soutuveneitä
sisäjärvelle tai Haukivedelle (10,-/vrk)
- pieniä varrellisia muurikkapannuja (1,-/vrk - 5,-/vk)
- liinavaatteita
(6,-/setti) pyyhkeitä (2,-/pyyhe)
- lasten
rattaat (2,-/vrk - 10,-/vk) varattava etukäteen
- lasten
matkasänky (2,-/vrk - 10,-/vk) varattava etukäteen
- syöttötuoli
(2,-/vrk - 10,-/vk) varattava etukäteen
sisäjärven
kalalupa vain majoittujille (10,-/vrk - 35,-/vk) mm. taimen,
kirjolohi, nieriä
savusaunaan nautiskelemaan! (100,-/2-5hlöä - seuraavat
+20,-/hlö) max.12hlöä/kerta
Muurikkapannujen ääressä tavataan..juhannuksesta alkaen paistelemme
taas muikkuja ja lettuja!
Aurinkoisin
lomanodotusterveisin; Mari, Esa, Jesse & Eetu
|
|
|
|